Joukkueenjohtajat|Seuran johtokunta

Koronatiedote seuran joukkueille

29.12.2021

Titaani-Juniorien joukkueet palaavat joukkueharjoittelun pariin ensi viikon maanantaina (3.1.), mutta pelaavat Valtioneuvoston päätöksen myötä kotiottelunsa ilman yleisöä 20.1.2022 saakka.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt tartuntatautilain 58 §:n mukaisen päätöksen Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kuntien alueille 10.12.2021. Päätöksessä kielletään kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 henkilöä ajalla 13.12.2021–12.1.2022.

Valtioneuvoston päätöksellä (28.12.2021) koronapassin käyttö rajoitusten vaihtoehtona keskeytyy 30.12.2021–20.1.2022 väliseksi ajaksi.

Keskiviikkoon 12.1.2022 saakka Kotkan kaupungin liikuntapalveluiden hallinnoimissa sisätiloissa järjestettäviä otteluita, kilpailuja, tapahtumia, näytöksiä tai vastaavia voi järjestää seuraavasti:

1.) Kokonaan ilman yleisöä. Kyseessä ei ole yleisötilaisuus, joten henkilömäärärajoitus voi ylittää 50 henkilöä, jos se on järjestelyjen kannalta tarpeellista (pelaajat/urheilijat/toimihenkilöt).

TAI

2.) Yleisön kanssa siten, että tilaisuudessa on enintään 50 henkilöä. Kyseessä on yleisötilaisuus, joten henkilömäärärajoitukseen lasketaan mukaan kaikki henkilöt, myös pelaajat, urheilijat, esiintyjät sekä toimihenkilöt.

Aluehallintoviraston rajoituspäätös on siis voimassa keskiviikkoon 12.1.2022 saakka. Odotettavissa on, että yleisötilaisuuksien rajoituksia jatketaan myös sen jälkeen.

Perjantaista 21.1.2022 alkaen koronapassin käyttö henkilömäärärajoitusten vaihtoehtona on taas mahdollista, mikäli valtioneuvosto ei jatka koronapassin käytön rajoittamista voimassa olevasta päätöksestä eteenpäin.

Kaikissa tilaisuuksissa on huolehdittava terveysturvallisuutta edistävistä toimista, kuten useiden sisään- ja ulosmenoteiden käyttöönotosta (jos mahdollista), käsidesien saatavuudesta, vahvasta maskisuosituksesta tiedottamisesta ja mahdollisuudesta turvavälien säilyttämiseen.

Harjoitustoimintaa voi edelleen järjestää ottamalla korostetusti huomioon terveysturvallisuustoimet. Kymenlaaksossa on voimassa vahva suositus käyttää maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa, yleisötilaisuuksissa sekä ruuhkaisissa ulkotiloissa.