Joukkueenjohtajat|Seuran johtokunta

Turkiasta myös Titaani-Juniorien fysiikkavalmentaja!

7.4.2020

Tino Turkia ottaa maalivahtivalmennuksen lisäksi kontolleen myös koko seuran fysiikkavalmennuksen.

Kuten aiemmin jo uutisoitiin, jatkaa Tino Turkia Titaani-Juniorien palveluksessa kaudella 2020–2021. Turkia astuu myös uuteen rooliin tulevalla sesongilla, kun hänestä tulee koko seuran fysiikkavalmentaja.

Tino Turkia jatkaa myös tulevalla kaudella Titaani-Junioreissa ja hän saa maalivahtivalmennuksen lisäksi vastuulleen seuran fysiikkavalmennuksen.

Päättyneellä kaudella punanuttujen maalivahtivalmennus otti isoja askeleita eteenpäin ja nyt tarkoituksena on saavuttaa samoja asioita fysiikkavalmennuksen kanssa.

Turkia, 29, lähettää sen myötä terveisiä koko seuraväelle sekä ohjeita korona-arkeen:

"Tervehdys koko seuralle!

Jatkan seuramme toiminnassa, kuten aiemmin uutisoitu, myös kaudella 2020–2021. Tavoitteeni on edelleen kehittää seuramme maalivahteja sekä viedä koko maalivahtivalmennustamme eteenpäin.

Kuluneella kaudella onnistuimme seurana ottamaan isoja askeleita eteenpäin veskarivalmennuksen suhteen ja veskarimme saivat myös onnistumia laajalla rintamalla.

Erityiset kiitokset tästä kuuluvatkin meidän juniorijoukkueiden maalivahtivalmentajille! Ensi kaudeksi hommat maalivahtivalmennuksen osalta alkavat olla selvillä, joten odotan innolla, että pääsemme itse valmennustyöhön.

Lisäksi uutena roolina minulla tulee olemaan vastuu seuramme fysiikkavalmentamisesta sekä tämän kehittämisestä. Tarkoitus on ennen kaikkea tuoda uusia ideoita ja tarjota työkaluja joukkueidemme valmentajille fysiikkavalmennuksen osalta.

Ideana on myös olla tukena testauksessa, seurannassa sekä tietysti myös yksittäisten oheisten ja harjoitusten vetämisessä. Toivottavasti näillä toimilla saamme yhdessä entistä laadukkaampaa ja systemaattisempaa fysiikkaharjoittelua tuleville kausille.

Koronapandemia päätti ikävästi kuluneen kiekkokauden sekä aiheuttaa myös viivettä joukkueiden kesäharjoittelun aloittamisessa. Moni nuori urheilija alkaa kotona jo varmasti kiipeillä pitkin seiniä, eikä kaikilla ole välttämättä täyttä tietoa tai ideaa mitä nyt tulisi oman harjoittelunsa suhteen tehdä.

Tästä syystä lähetän kaikille joukkueenjohtajille lähipäivinä sähköpostilla omatoimiharjoittelu –ohjeistukset, jotka he sitten välittävät eteenpäin joukkueiden pelaajille ja vanhemmille.

Vaikka eletäänkin poikkeuksellisia ja vaikeita aikoja, niin pyritään silti olemaan positiivia sekä ennen kaikkea terveitä. Nyt jos koskaan on todella hyvää aikaa kehittää esimerkiksi omaa peruskestävyyttä.

Luodaan nyt hyvä pohjakunto ja tilanteen salliessa ollaan heti valmiita kovemmallekin harjoittelulle. Seurataan ensin tilannetta ja aloitetaan yhteiset kesäharjoitukset sitten, kun se on järkevää.

Jos tällä välin tulee jotain kysyttävää, niin näistä asioista voi aina ottaa suoraan myös allekirjoittaneeseen yhteyttä."

Kiekkoterveisin

Tino Turkia