Joukkueenjohtajat|Seuran johtokunta

Vierumäki United voittolaukauksilla vahvempi

18.12.2015

© Pekka Vainio

A-nuorten keskiviikkoillan ottelu Vierumäki Unitedia vastaan päättyi tappioon voittolaukauskilpailussa.

Ottelun teemana oli tasaväkinen taistelu niin maalien kuin torjuntojenkin osalta.

Ensimmäistä erää pelattiin liki 17 minuuttia, kunnes Vierumäki United siirtyi johtoon, mutta noin 30 sekuntia myöhemmin tilanne oli tasan Juuso Löppösen maalilla.

Toisessa erässä kiekkoa pistettiin häkkiin tasatahtiin, molempien tehdessä kolme maalia eli toiselle erätauolle siirryttiin 4-4-lukemissa.

Ottelun lopussa näytti jo siltä, että Vierumäki vie voiton kotiin onnistuttuaan siirtymään johtoon kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä. Titaanit oli asiasta kuitenkin eri mieltä ja Juuso Löppönen toi joukkueensa tasoihin reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua.

Maalittoman jatkoajan ja voittolaukauskilpailun jälkeen voitto kirjattiin Vierumäelle 6-7. Positiivista ottelussa oli yhden pisteen ryöstö Vierumäeltä, sillä aiemmissa keskinäisissä taistoissa vastapuoli on vienyt pisteet kotiin.

Titaanien maalintekijät: Juuso Löppönen (2), Juho Luukkonen, Miro Mänttäri, Mikke Lempiäinen ja Sami Hyttinen

Antti Härkönen pelasi maalilla varmasti ja hänelle kirjattiin ottelun aikana peräti 55 torjuntaa.